Minä kasvoin dosin, windows 3.11:n ja King's Questin kanssa. Minä kaivoin kirjahyllystä Suomi-Englanti-Suomi -sanakirjan, kun en ymmärtänyt Larry 1:n tekstejä. Otin puhelinmodeemilla yhteyden kaverin purkkiin, koska meillä ei ollut internettiä. Kenelläkään ei silloin ollut. Me jaoimme pelejä, kopioimme niitä korpuille. 

 

Minä kasvoin 1990-luvulla, kun internet otti haparoivia ensiaskeleitaan. Purkit kuolivat, me siirryimme suurempaan verkkoon. Minä tein omat kotisivut, niissä oli framet ja kävijälaskuri. Sinun ikäpolvesi oli huolissaan, kun me olimme aina koneella. Silloin ei ollut väkivaltapornoa klikkauksen päässä, oli pikselimössöä ja Larry ja Doom. Mutta te olitte huolissanne, mitä meistäkin kasvaisi? Oli Altavista ja Netscape. Me olimme kasvaneet koneiden kanssa, me olimme kuin kotonamme.

 

Minä aikuistuin, internet aikuistui. Me olimme sen lapsia, se oli meidän kotimme. 1990-luvulla oli ollut nörttejä ja netti-ihmisiä, outojen silmälasipäisten lasten outo maailma, josta heidät piti kiskoa pois, terveiden harrastusten pariin. 2000-luvulla kaikki muuttui, te käänsitte kelkkanne. Te tulitte meidän verkkoomme, opitte meidän tapamme, osa järkyttyi ja harmistui, internet oli iso ja pelottava, siellä oli vastenmielisiä asioita. Osa innostui, kyllä on käsittämätöntä tämä uusi tekniikka. Tuli Google, Youtube, Wikipedia. Sadan megan laajakaista ja teran kovalevy. Facebook.

 

Mutta te ette hyväksyneet meidän kulttuuriamme. Kun me olimme lapsia, te tuhahtelitte, paheksuitte, kohauttelitte olkapäitänne. Nykyajan lapset, aina luuhaavat koneella ja pelaavat tyhmiä väkivaltaisia pelejä, jotka turruttavat aivot. Te ajattelitte, että me kasvaisimme sen yli ja ohi, aikuistuisimme. Kun me jaoimme tietoa, pelejä ja musiikkia, te ette välittäneet. Lasten puuhastelua. 

 

Me olemme 1980-luvun lapsia, teidän lapsianne. Nyt te olette tehneet meistä rikollisia. Kun me olimme äänestysiän kynnyksellä, te teitte meistä lainrikkojia, niin että astuessamme aikuisuuteen me astuimme sinne lainrikkojina, varkaina. Huono sukupolvi. 

 

Te tunkeuduitte meidän maailmaamme, yrititte asettaa sinne omat sääntönne, sulkea aineettoman tietoverkon konkreettiseen häkkiin, suitsia tiedon, jonka määrä kasvaa eksponentaalisesti. Mutta se ei mennytkään niin. Tietoverkkoa ei voi hallita, sillä on omat sääntönsä. Te ette hyväksy sitä, mutta ette voi sille mitään. Kostoksi te nimitätte meitä rikollisiksi ja varkaiksi, huonoksi sukupolveksi. Nettisukupolvi. Ei ymmärrä, mikä on sallittua ja mikä ei. Ei kunnioita toisen omaisuutta tai ylipäätään mitään.

 

Mutta me emme ole enää lapsia, meistä on kasvanut sukupolvi, jonka te kriminalisoitte. Me olemme aikuisia ja meidän pitäisi ottaa yhteiskunta haltuumme, maksaa eläkkeenne, synnyttää uusia veronmaksajia. Te pilkkaatte meitä nyt, niin kuin pilkkasitte nörttilapsia, omia lapsianne. Te haluatte meidän äänestävän, kunhan emme äänestä väärin. Te haluatte meidän olevan poliittisesti aktiivisia, kunhan emme ole sitä väärin. Te haluatte meidän hylkäävän oman perintömme, oman lapsuutemme ja nuoruutemme arvot.

 

Minä olen 1980-luvun lapsi ja olen siitä ylpeä. Minä en lapsena hiihtänyt kouluun, mutta minä koodasin quick basicilla ohjelman, joka tulosti 386:n ruudulle värikkäitä kolmioita. Minä en tehnyt käpylehmiä, minä pelasin läpi kaikki Lemmingsin kolmesataa kenttää. Minä olen tietoverkkojen, aineettoman vapauden, bittien ja internetin lapsi. Omien vanhempiensa kriminalisoima. 

 

Minä uskon tietoverkkojen vapauteen, anarkiaan ja informaation nälänhädän voittamiseen. Minä en usko sensuuriin, kieltolakeihin, ylhäältä saneltuun totuuteen. Minä haluan opettaa lapsilleni nämä arvot, kasvattaa heistä rohkeita tietoyhteiskunnan jäseniä, opettaa heidät etsimään, löytämään ja jakamaan tietoa ja kulttuuria.

 

Me olemme tulevaisuus, halusitte tai ette.